Tervetuloa

Olet saapunut suomenhevostalli Leijaan. Meillä voi harrastaa kaikkea aina rauhallisista maastolenkeistä kenttävalmennuksiin. Tallistamme löytää varmasti mieleisensä hevosen. Hevoskaartimme perustuu suomenhevosista ja pienhevosista, mutta mukaan mahtuu myös pari puoliveristä ja poneja. Tallilla asustaa myös pari tallikissaa pitämässä hiirikannan kurissa. Jos sinulle tulee ongelmia sivujen kanssa, toivon että ilmoitat siitä vieraskirjaan jottei sähköpostini ruuhkaudu. Toivottavaa olisi myös että kaikki käyttäytyisivät asiallisesti ja mukavasti toisiaan kohtaan. Päivitykset löytyvät Historiikki- linkistä.


Tallin ympäristö

Kun kävelet tallin pihalle, edessäsi on tilava ja uuden näköinen talli, jossa on karsinat 15 hevoselle. Tallissa on myös rehula ja kaksi pesupaikkaa ja lämmitettyä satulahuonetta. Tallin ulkopuolella on isoja tarhoja joissa juoksentelee iloisia hevosia ja vähän matkan päässä tallin takana, jonne pääsee myös pusikon läpi, on iso pihatto jonne mahtuu noin 6 hevosta. Lähdet seuraamaan tarhojen läpi vievää tietä ja päädyt isoille laitumille vievälle metsätielle. Laitumilla kirmaa tähän aikaan vuodesta vain lintuja, jotka ovat tulleet etsimään sieltä ruokaa. Jatkat matkaasi metsätietä pitkin, joka viittoo hiekkakuopille, tutkiskelet hiekkakuoppia jonkin aikaa kunnes lähdet seuraamaan maastoesterataa. Esteet ovat hyvässä kunnossa. Kuljet tietä pitkin niin kauan että löydät kaksi isoa kenttäämme, toisella on estekalusto ja toisella voi ratsastaa koulua ja juoksuttaa. Kenttien yhteydessä on myös pyöröaitaus, jossa joku harjoittelee hevosensa kanssa. Lähes heti kenttien jälkeen tietä pitkin mentäessä metsän takana on iso maneesi.